Sukellusta...

Ei parhaita kuvia mutta omalla kameralla otettuja kumminki...



Melkein kuin lentäis...



Mörkö pimeässä yösukelluksella. (Nadine)


Alkaa tulla pimeä 18 metrissä...


Jotain seeproja



Bileet pohjalla


Nemo!


Leijonakala (en oo varma suomalaisesta nimestä mutta joku pirun myrkyllinen otus).


Hätänousuharjoitus ilman happea.


Reza, uus Lontoon tuttavuus sukelluskurssilta.


Viuhkakoralli tms...

Cabilao paratiisi

Mieletön reissu jatkuu...

Seuraava etappi Manilan jälkeen oli lento Bohol -saaren pääkaupunkiin josta ajettiin tunti taksilla saaren pohjoisreunalle, ja sieltä saatiin paikallinen vene viemään meidän määränpäähän Cabilao -saarelle.

Cabilao on niin lähellä paratiisia kun voi kuvitella. Heti ensimmäiset näkymät oli aivan mahtavia. Ja oleskelu oli mukavaa kun ei tarvinnu kelloa katsella. Elettiin aika pitkäli päivänvalon mukaan, sukellukset alko aina aamulla aikasin ja illalla mentiin nukkumaan yheksän aikoihin kun pimeä tuli kuudelta eikä enää voinu tehdä mitään koko saarella. Paitsi vikana iltana käytiin kokeilemassa yösukellusta. Aika mielenkiintosia eliöitä näky verrattuna päivään... Nähtiin jopa Ghost Pipefish joka on kuulemma tosi harvinainen. Yks saksalainen turisti, joka oli kokenut sukeltaja, oli kuulemma ettiny sitä kalaa kymmenen vuotta ennenkun se löyty. Se kaveri oli vähän hajalla kun me kerrottiin et nähtiin se heti ekalla kerralla. =)

Muuten, kuvia kaikista niistä ihmekaloista yms mitä näin siellä löytyy tuolta kuvagalleriasta...

Saari oli todella pieni, ehkä pari tuhatta asukasta ja vaan kolme sukellus-resorttia joissa yhteensä ehkä max 100 turistia, eikä siellä ollu paljon muuta tekemistä kun snorklata ja sukeltaa. Mutta tulipahan opittua kunnolla, enää ei oo ainakaan yhtään epämukava olo vedessä, toisin kun ekana päivänä kun mentiin snorklaamaan. Ekan kerran jälkeen olin niin väsynyt kun ei ollut mitään hajua oikeaoppisesta sukeltelusta. Viimesenä aamuna, sen jälkeen kun PADI Open Water -kurssi oli ohi ja sukelluslupa taskussa, kävin vielä kaikkien sukellusten jälkeen kerran snorklaamassa ja oli mukava huomata että siinä pysty täysin rentoutumaan vaikka olikin veden varassa. Olin huomaamatta jopa oppinu sukeltamaan pelkän snorkkelin kanssa helposti suunnilleen viiteen metriin kun siinä kurssin aikana tuli opittua monta keinoa korvien paineen tasaamiseks ja hapen säästämiseksi. Mukava kun pystyy pelkän snorkkelin kanssa olemaan jonku puol minuuttia viidessä metrissä kattelemassa koralleja ja kaloja eikä edes hengästytä kun tulee pinnalle. Suosittelen sitä kurssia kaikille kuka on yhtään koskaan viihtynyt vedessä..! Kallis, mutta helposti sen arvoinen, ja oltiin samaa mieltä siitä Nadinen kanssa. (Nadine on ranskalainen vaihtari joka innostui tulemaan mun kanssa kurssill, Ken perui viime hetkellä rahapulan takia.)

Ihme harrastus mutta pakko tota on jatkaa kyllä kun vaan yhtään saa tilaisuutta. Varmaan ainakin Thaimaassa tulee käytyä vielä tän vaihdon aikana... Ja ihmettelin sitäkin että se koko sukellustouhu oli ehkä helpompaa kun olin odottanu. Tosin kurssilla muilla oli kyl enemmän ongelmia oppia kun mulla ja se ohjaajakin sano että mä sain sen touhun hanskaan poikkeuksellisen nopeasti. Se sit lopulta anto mun touhuta aika vapaasti niillä sukelluksilla kunhan pysyin lähellä sillä aikaa kun se vahti että muut oppilaat oppi uimaan jonossa. Viimesenä päivänä se jopa vitsaili sen paikan omistajan kanssa että mun pitäs tulla takasin vaihdon jälkeen niin ne järjestää mulle sen kurssin mikä vaaditaan että voi opettaa muita sukeltamaan ja sen jälkeen ne palkkaa mut töihin koska ne tarttis toisen opettajan. Eli pitäisköhän tästä nyt sit alkaa myydä asunto Suomes ja muuttaa Filippiineille sukellusopettajaks..? Ehkei kuitenkaan ihan mun unelmaura, mutta mukava kuulla että olin nopea oppimaan. =)

Ja niin, siihen kurssiin tosiaan kuulu aika paljonki teoriaopiskelua. Just kun oltiin selvitty koulussa tenttiviikosta ja päästiin lomalle niin siellä saiki kirjan luettavaks ja loppuviikosta oli koe. Mut pisteet 96% varmaan oikeuttanee Divemaster -titteliin melkeinpä suoraan..? ;)

Yks erikoisuus matkalla sattui, nähtävästi saarella järjestetään kerran vuodessa disko kirkon pihalla, ja sattumalta se oli just sillä viikolla kun oltiin siellä. Oli aika makee nähdä kaikki parisataa nuorta kerääntyneenä sinne. Koko show'n eteen oli nähty paljon vaivaa, jostain oli saatu haalittua kasaan kunnon diskovalot, peilipalloja, enemmän kun riittävät musiikkivehkeet ja säädyllinen DJ. Siellä me sit juhlittiin muiden mukana, ja huomaa kyllä et juhlat on kerran vuodessa, ihmiset otti kaiken irti. Ainoo vaan että siitä jäi olo kuin ois ollu yläasteen limudiskossa koska saaren nuoret muuttaa pois 16-18 ikäisinä ettimään töitä jostain isommista kaupungeista joten paikallaolijat oli lähinnä 10-16 vuotiaita ja kourallinen parikymppisiä jotka oli töissä saaren hotelleissa. Meidänki tarjoilijat ja sukellusoppaat (kuvassa) oli mukana mikä oli mukavaa koska niihin tutustui ihan eri tavalla kun työaikana, vaikka hotellillakin niiden kanssa tuli juteltua paljon. Mut nimenomaan niiden ihmisten takia se paikka oli myöskin niin mahtava. Parasta palvelua ikinä mutta silti kaikista jäi semmonen olo että ne itsekin viihty siellä.

Aika paljon tekstiä taas, eihän tätä jaksa kukaan kerralla lukea... Laitan kuvat tonne kuvagalleriaan ja kirjottelen taas lisää vaikka kun saan ne vedenalaisen kameran kuvat kehitettyä.

Manila

Hups, melkein kuukausi ehti vierähtää siitä kun viimeks kirjottelin jotain. Täytyy taas yrittää skarpata välillä. Mut oikeestaan pitkään aikaan ei tapahtunu muuta oleellista kun että kaikki alkaa pikkuhiljaa kyllästyä Macaun huvituksiin.

Mut viime viikko Filippiineillä muuttikin taas kaiken. Koko reissu oli kun unelmaloma. Ja iso osa ajasta meni veden alla mistä jäi käteen laitesukelluslupa. Yritän saada vedenalaisia kuvia myöhemmin tänne...

Mut joo, matka lähti alkuun perjantai aamuna, lennettiin Manilaan jossa Fredin sukulaiset oli meitä vastassa kentällä. Ekat kaks päivää saatiin asua niiden luona mikä pelasti meiät monelta vaivalta ja ne ihmiset oli niin ystävällisiä ja mukavia.



Manila ei oo mikään kovin helppo paikka matkailla, kaikki on rakennettu jenkkityyliä kopioiden, niinkun Filippiineillä on tapana, joten Fredin serkut sai toimia turistikuskeina. ...tosin ekana iltana lähinnä kännikuskeina kun kierreltiin puolet Manilan baareista ja klubeista. Mut ainakin nähtiin tehokkaasti koko paikka kertaheitolla ja täytyy sanoa et ei jääny mikään kauhean ihmeellinen vaikutelma. Iso, turhan kallis, ja jopa melko vaarallinen kaupunki turisteille... Mut hauskaa oli silti koska Philippiinit on aika mukavaa väkeä ja varsin avoimia ulkomaalaisia kohtaan. Oikeastaan jo heti lentokentältä lähtien sai huomata et ihmiset suorastaan tuijottaa ja satut katsomaan silmiin niin ne hymyilee ja alottaa mielellään juttelemaan. Tosin, kaikki luulee että valkoset ihmisite tulee Amerikasta koska, niinkuin meille myöhemmin selvis, nähtävästi Philippiinokouluissa ei ihan oikeasti opeteta maantiedon tunneilla muita maita kun Amerikka ja Philippiinit. Yritä nyt sit selittää siinä sitten missä Suomi on kun ne ei oo suurimmaks osaks ikinä edes kuullu Euroopasta... =)


Mutta verrattuna näihin kiinalaisiin Filippiinot oli aivan vastakohta. Todella mukavia ja tietty asiaa helpotti että kaikki puhuu hyvin englantia. Tietty välillä esim kaupoissa ihmisistä paisto läpi että ne vaan oli ystävällisiä koska ne halus vedättää mahdollisimman paljon rahaa, mutta pääasiassa niistä jäi semmonen mukava ja aidosti ystävällinen vaikutelma. Mutta huvittavaa oli nähdä miten kovasti Filippiinot haluaa pois maasta, varsinkin nuoret naiset näyttää odottavan että joku rikas amerikkalainen tulee viemään ne mukaansa ja ojentaa niille Green Cardin jenkkeihin. Ne oli vähän hämillään aina kun jätkät sano ettei olla Amerikkalaisia, taisivat pohtia että kannattaako meihin tuhlata aikaa jos me ei kerran voida viedä niitä jenkkeihin asumaan. =) Mut onneks Filippiinotytöt ei oo sentään ihan niin agressiivisia kun mitä kuulemma Thaimaassa osa on kun ne tarttuu länsimaalaisiin jätkiin kiinni käsivarresta. Filippiinot lähinnä tyyty huutelemaan vitsejä meille kaduilla ja baareissa.


Mielenkiintosinta mun mielestä oli oikeastaan nähdä maaseutu siinä matkalla lentokentältä Manilaan. Parin tunnin ajon aikana näki hyvin kuinka normaali Filippiino elää verrattuna siihen Amerikkalaistuneeseen kaupunkielämään mihin me lähinnä tutustuttiin. Niinkuin kuvista näkyy, maa on köyhä mutta oli hauska nähdä että vaikka niillä ei ollut paljon rahaa niin ihmiset vaikutti yllättävän onnellisilta ja niillä riitti mielikuvitusta monen asian suhteen. Kattokaapa vaikka noita busseja ja moottoripyöriä näissä kuvissa, yksikään ei varmaan ollut samanlainen.
Ehkä ens kerralla vois yrittää viettää jonkun verran aikaa maaseudulla ja tutustua köyhempään/aitoon Filippiinoelämäntapaan.


Seuraava etappi oli lento-taxi-venematka pienelle paratiisisaarelle. Mut sieltä mun pitää kerätä parhaat kuvat muilta kavereilta ja laittaa ne tänne vähän myöhemmin. Ja juttua riittää niin paljon että tänään ei ehdi kirjottamaan koska on Mikon synttärit ja ollaan luvattu viedä se ulos juhlimaan, jos ei muuten niin ainakin illalliselle.