233m

Jeps, niinku tuli luvattua joskus niin tässä todistusaineisto Guinnesin ennätyksestä. Macaun näköalatorniin avattiin uuden vuoden jälkeen benji-hyppypaikka 233 metriin ja se on maailman korkein tällä hetkellä. Yks meiän paikallinen kaveri on töissä siellä ja kun henkilökunta oli ensin testannu sitä hyppyä ite ekan viikon niin mehän oltiin siellä jonossa heti sen jälkeen ekoina yleisöhyppijöinä. Monet vaihtarit kävi hyppimässä eri aikoihin, mä menin Joaon ja Mikon kanssa.
Tässä treenataan hyppyä varten tornin juurella.


Ja se oli aivan paras kokemus ikinä! Korkeanpaikan kammoki lähti kerralla ja se adrenaliini mikä siinä iskee just sillä hetkellä kun tajuu et ei enää pääse takas mut varpaat koskettaa vielä sitä reunaa... aivan mieletön fiilis! Onneks se henkilökunta oli tosi ammattimaista Australialaista porukkaa, ne puhu sut hyvin sen koko hypyn läpi; eka valjaat päälle ja samalla ne juttelee ohjeita niinku et älä kato alas vaan kato vähän horisontin yläpuolelle kun seisot reunalla, toinen valjas jalkoihin kiinni, turvaköysi kii selkään, sit sut talutetaan reunalle. Siinä tuli aivan sairas tärinä jalkoihin kun jalat oli sidottu kiinni ja pari senttiä kerrallaan piti hivuttautua lähemmäs ja lähemmäs reunaa aina niin pitkälle että varpaat oli jo sen reuan yli. Voitte ehkä kuvitella jos katotte tätä kuvaa, sitä kuitenki tuli ennen hyppyä katteltua alas. Alhaalta ei edes enää erota ihmisiä koska se on niin korkeella. Plus siinä vaiheessa se vasta iski tajuntaan kuin korkeella ollaan kun nähtiin helikopteri ja lentokone taivaalla ja ne oli alempana kun me... =P


No, siinä reunalla kun seisoin, yks äijä pitää olasta kiinni, toinen laittaa sen benjin kiinni jalkoihin. Muilla se meni tosi nopeesti eikä Mikon ja Joaon tarvinnu kärvistellä siinä reunalla mut mulla siinä meni ikuisuus kun köyden kaa oli jotain sählinkiä. Siinä alko jo mielikuvitus hyvin laukkaamaan reunalla. Ja sit pahin oli kun se toinen kaveri sano yhtäkkiä et "Oops, I lost it." Mul ei ollu mitään hajua mitä se tarkotti mut vähänkö se säikäytti ja katoin vahingossa alas jalkoihin et mitä ne säätää. Virhe! SE näky oli aivan sairas kun näin sen vilauksen alaspäin! Katoin äkkiä takas ylös ja jos sydän oli siihen mennessä jo hakanna kahtasataa niin silti kyl pulssi hyppäs ihan eri sfääreihin...

Mut sit vihdoin se köysi oli kiinni, toinen kaveri peruutti pois ja toinen jäi viereen, otettiin lähtökuvat, lasku viidestä yhteen ja menoks.

Siinä ei oikeastaan ehdi jäädä miettiin että hyppäänkö vai en kun näköalatasanteella on läjä ihmisiä katsomassa ja ses laskun viidestä yhteen ne vetää tosi nopeesti. Siinä vaan jotenki tajuu yhtäkkiä et nyt pitää mennä eikä jää ees enää miettimään.
Tällä hetkellä edellisessä kuvassa kun tajuu et enää ei pääse takasin niin eka ajatus on et mitä helvettiä mä just menin tekemään. Ja se kestää ekan puolen sekunnin verran (seuraavat 3 kuvaa) .



Se pelko siinä ilmassa oli kyl jotain ennenkokematonta. Se koko hyppy kestää 6 sekuntia tulla alas, mut ekan sekunnin aikana menee niiin tuhat eri ajatusta ja fiilistä pään läpi. Vasta tässä vikassa kuvassa tai näillä hetkillä muistan että kun olin kääntyny pää alas päin ja vauhti kiihty niin totesin jotenki et eihän täs mitään voi tehä enää et nautitaan nyt sit edes jos tähän kuolee. Ja sit kun se tuli todettua niin ei ollu enää mitään ajatuksia, pysty vaan nauttimaan siitä lentämisen fiiliksestä kun putoo kädet levällään kohti maata. Ihmeellinen tunne. Sitä sai sit nauttia muutaman sekunnin ennen jarrutusta.
Ja kattokaapa miten pieneltä kaikki näyttää tässäkin kuvassa... Muistan että ihmettelin hetken jossain puolessa välissä hyppyä et ku ihmisiä ei näy vieläkään. Kyl ne sit lopulta tuli näkyviin kun vauhti jo alko hidastua. Se lopuosa hypystä oli aika jännä, ei voinu katso alas päin enää kun veri pakkautu päähän ja silmiin varsinkin, vaik se oli tosi tasanen kyyti alusta loppuun niin se jarrutus oli silti jyrkempi kun odotin. Mut niillä oliki uus köysi joka ei kuulemma vielä jousta niin paljon kun mitä se sit myöhemmin tulee olemaan. Toinen mikä hämäs oli se vaihe kun siellä sai hetken roikkua pää alaspäin ilmassa odottelemassa et se pomppiminen loppuu ja et ne voi laskea sut alas. Siinäki vaiheessa olin varmaan noin 60 metrissä vielä.

Jälkeenpäin eka fiilis oli et mä haluun mennä uudestaan. Ihanku penskana vuoristoradan jälkeen, mut tosta jäi fiilis et missasin jotain sen älyttömän pelon takia ja et varmasti tokalla kerralla osais nauttia paljon enemmän. No, katotaan. Ehkä mä sen vielä käyn joskus uudestaan mut ei enää tällä reissulla. Mut kaikille voin kyl sitä suositella, parhaita kokemuksia elämässä, jos vaan on tarpeeks kanttia... ;)

Why live on the edge when you can jump off?

Kuvat/Pistures @:

tuomas.multiply.com

past 2 months

Sori, sori, soriii...!. Mutta matkat vei mennessään ja siinähän se viimeset kaks kuukautta melkein meni. Mutta rakkaan siskon uusin blogi "Where in the world" sai vähän potkua tähän projektiin joten päivitetään nyt viimeset kaks kuukautta. Ja nyt kun oon takas Macaussa ja kaikki kaverit on jo kauan sitten häipyny niin eihän täällä muutakaan tekemistä oo seuraavaks kahdeks viikoks ennenku lähden siskon luo. Mut sovitaan että en nyt sentään ihan yhessä illassa korjottele kaikkea, aloitetaan siitä mihin jäätiin ja lisää myöhemmin:

Joulu
Hmm... Viimeks oli itsenäisyyspäivä joten pitäisköhän jatkaa joulusta ja uudesta vuodesta. Vähän ennen joulua saatiin yks ylimääränen kaveri tänne, Kenin veli Ryan tuli kolmeks viikoks mikä oli oikein mukawaa! Ja muutenkin jotenki kaikki pääty siihen tulokseen et kun muut vaihtarit lähti matkalle niin me jäätiinki kaikki tänne jouluks ja pidettiin viiden hengen kesken ihan kunnon perhejoulu. Ja mun kun piti alun perin huonolla säkällä jäädä yksin jouluks Macauun. Onneks ei tarvinnu. Olihan se vähän outoo olla ekaa joulua pois kotoa mut se meni itseasias tosi mukavasti.

Ryan, Minä ja Ken

Meiän oma pikku kämppisperhe oli hankkinu joulukuusen ja ison läjän laittomia koristeita (älkää kysykö...), joulukuusen, kasan lahjoja, joululauluja playlistiin, ja lopulta me todettiin et ku meil on jo kaikki muu niin tehään sit piru vie saman tien kaikki ruuatkin ite. Kerättiin reseptit sukulaisilta ja lopulta pöydässä oli; kinkku, kokonainen kalkkuna, rosolli ja kastike, kaks erilaista salaattia, savulohta, patonkia cheddarjuuston kera, pari pulloa aivan erinomaista viiniä, punaviinikastike lihalle, ja itse tehtyä perunamuusia. Aivan uskomattoman hyvä jouluateria! Kaikki kehu et ruuat oli parhaita ikinä. Mietittiin et se johtu varmaan siitä et kumminkin ollaan oltu joka joulu kotona ja ainahan ne ruuat on samat. Nytki ruuat oli samat mut vähän eri aineksilla, eri resepteillä ja eri kodeista kotoisin joten saatiin ehkä just sen verran vaihtelua et siitä tuli ikimuistonen jouluillallinen.




Hyviä kuvia siitä kokkailusta... Meillä meniki siihen lähes 5 tuntia kun valmisteltiin kaikki. Onneks löydettiin paikka mistä saatiin kalkkuna ja kinkku valmiiks paistettuna. Mutta olipa sen arvoista. Ruuan jälkeen kaikki makas mielettömässä ähkyssä jossain sohvalla yms sulattelemassa ateriaa puol tuntia, paisti Mikko jonka jouluvastuuna oli tehdä glögi. Sillä oli sen äidin resepti koska ne on muutenki joka joulu USA:ssa tehny glögin ihan nollasta, joten Mikko kävi sen mukaan ostamassa kaikki raaka-ainekset ja se keitteli sitä soppaa jonku puolisen tuntia. Pakko myöntää, mutta seki oli paras glögi ikinä. Kaikki maistuu paremmalta kun tekee ite. =) Plus siinä oli ehkä noin puolet vodkaa koska kymmeneen kuppiin uppos yks litran pullo... ;P

Sit availtiin lahjat, Ken toimi joulutonttuna koska se oli nuorin (ainaki minuutin nuorempi kun Ryan). Ja sit loppuillaks meille tulikin muutama muu Suomalainen vaihtari ja pari muutakin kaveria istumaan iltaa ja juomaan viiniä. Siinähän se joulu meni mukavasti eikä ehtiny edes tulla ikävä kotia kun kuitenkin tuli soiteltua ja hyvät joulut toivoteltua.

Uusi vuosi.
Stellahan tuli tänne Macauun 29. päivä ja mentiin sitten Hong Kongiin vaihtamaan vuosi. Suurin osa vaihtereistakin oli päätyny sinne mutta alkuun oltiin liikkeellä pienemmällä porukalla ihan vaan muutaman suomalaisen kesken. Päivällä käytiin vähän shoppailemassa kaupungilla, sit suihkut hotellilla ja perus aloittelut ja kun tultiin kasin aikaan uudestaan ulos niin kaupunki oli siinä parin tunnin aikana menny aivan sekaisin. Suurin osa jopa pääkaduista ja kaikki pienemmät oli suljettu autoilta ja tuntu aivan oikeasti että siellä oli satoja tuhansia ihmisiä kävelemässä ja juhlimassa. Käytiin ihan ensin syömässä loistava illallinen yhdessä Intialaisessa ravintolassa ihan vaan sen takia että sen nimi oli Gaylord. Ja älkää ihmetelkö, ruoka ja koko paikka oli todella loistava ja tasokas. =)


Sit lähettiin yhentoista aikaan suunnistaan kohti Times Squarea jossa myös Hong Kongissa on New Yorkin tapaan perinteinen uuden vuoden lähtölaskenta. Noh, yrityksekshän se vähän jäi. Siellä oli niiiin paljon väkeä kun tultiin metrosta ulos että kun lopulta oltiin puol tuntia palloiltu etsimässä mistä pääsis läpi väkijoukosta niin huomattiin että jumissa ollaan väen keskellä. Siellä oli helposti varmaan miljoona ihmistä kaupungilla liikkeellä. Sit meni ehkä minuutti ja alko kuulua se laskenta parin korttelin päästä ja konfetti lenti taivaalle. Eli niinku kuvasta näkyy vuosi vaihtu fiiliksissä jonku Seven Elevenin edustalla. =) Vaihtoehto uusvuos, mut ei ollenkaan hullumpi. Mieluummin näin kun kotisuomessa perinteisessä loskassa.

Puolisen tuntia odoteltiin raketteja hyvällä näköalapaikalla mut niitä ei sit ikinä tullukaan. (Nyt on just kiinalainen uus vuos menossa täällä ja ne ampuu raketteja senkin edestä.) Päätettiin sit lähteä siitä kohti Lang Kwai Fongia mis on kaikki baarit ja yömeno. Se paikka oli aivan jumissa niinku voi kuvitella mut kyl sinne sekaan mahtu ja jollain ihmeen kaupalla törmättiin kymmeneen muuhun vaihtariin siellä väen keskellä. Siinä kun sitten halailtiin ja toivoteltiin hyvää uutta vuotta ja juteltiin että miten keneki joulu oli mennyt niin paikalle pamahti jatkuvasti lisää vaihtariporukoita jotka oli tullu aivan eri suunnista, kuka oli Thaimaasta tullu eilen, toiset Kambotseasta tänään ja kolmannet Kiinan matkalta, mut jotenki kummasti kaikki osu samaan aikaan puolen tunnin sisään samaan paikkaan ja sit meitä oli lopulta varmaan noin 40 siellä juhlimassa. Ja siinähän se yö sitten menikin. Mahtava uusi vuosi, lisää näitä kiitos!

Mut okei, ens kerralla jatketaan ja lisää juttua et miten mä pääsin Guinnesin ennätysten kirjaan. (Loput joulukuvat ja uuden vuoden kuvat taas osoitteessa tuomas.multiply.com)

Itsenäisyyspäivä

Jep, eli lähettiin hyvällä porukalla Hong Kongiin kun saatiin hoidettua itsellemme kutsut suurlähetystön itsenäisyyspäivän juhliin. Ja kaikki lähti siitä että oltiin Jebun kanssa vapaaehtoisia kun koululla oli 25v juhlapäivät ja siellä oli muutama vippi paikalla. Oli ihan hyödyllistä tutustua suomen pääkonsuliin näemmä...

Eka päivä menikin shoppaillessa, piti käydä tilaamassa räätäliltä mittatilauspuvut kestejä varten. Mutta toisaalta se oli muutenkin ollut suunnitelmissa tän reissun aikana. Kaikki meistä osti kaks kashmirvilla-pukua, kaks paitaa ja kaks solmiota, hinta 480 euroa. Naurettavaa... =)

Eka ilta pukujen tilaamisen jälkeen vietettiin Lang Kwai Fok:issa (en ikinä opi sitä nimeä), kaupungin vilkkaimmalla baarialueella. Paljon länsimaalaisia. Kalliit hinnat, joten me lähinnä osteltiin oluita kioskista ja juteltiin paikallisten kanssa terassien puolella. Sama meininki joka kerta täällä... Rikkaiden aluetta, niinku autoistakin huomaa.


Seuraavana päivänä käytiin sovittamassa pukuja päivällä kertaalleen ennen viimeistelyä ja sitten kuuden aikaan saatiin ne päälle. Ja kemut olikin jo seiskalta kaupungin toisella laidalla joten tultiin tyylikkäästi myöhässä. Mutta täytyy sanoa puvuista että hyvä tuli. Moneen kertaan illan aikana tuli hyvää palautetta... Eikä oo kyllä ikinä yksikään vaate istunu näin hyvin.

Ja siitä kiitos meidän intialaisille räätäleille. Ovat pitäneet tätä yritystä suvussa ilmeisesti melkein sata vuotta ja sen kyllä huomaa. Vaikka aika kovia myyntimiehiä ovatkin, vähän hankala valita pukuja kun kaikki kankaat oli kuulemma parasta mahdollista laatua. Mutta kun niille kerto millasta haluaa niin kyllä niillä oli silmää hyville yhdistelmille.



Mutta itse päivän tapaukseen palatakseni, itsenäisyyspäivän vastaanotto oli melko lailla sitä mitä saattoi odottaa. Pääkonsuli (alla) otti ihmiset ovella vastaan ja tarjouluihin kuului loppumaton lähde erilaisia juomia ja joitakin suomalaisia makupaloja tikun nokassa. Ei mitään perus koktailkutsuja kummempaa siis. Pääkonsuli on mukava kaveri, toivottavasti nähdään vielä uudemmankin kerran, ainakin oli puhetta että ensi kerralla kun ollaan kaupungissa niin käydään lounaalla.


Ihmiset kutsuilla oli myös sitä mitä saattoi odottaa. Normaaleita tyyppejä jotka on töissä HK:n alueella. Monet oli elätely toiveita että josko siellä syntyis hyviä kontakteja ja ehkä löytyis työpaikan mahdollisuuksia Aasiasta päin mutta eipä käynyt tuuri. Itseasiassa suurin osa ihmisistiä pysytteli omissa porukoissaan ja vaikka niiden luokse meni juttelemaan niin keskustelua oli vaikea saada aikaan. Eli ihan normi varauksellinen suomalaisuus näkyi hyvin. =)


Silmiinpistävintä juhlissa oli pääkonsulin edustusasunto. Kaveri asuu Hong Kongin reunalla olevan korkeimman mäen rinteen isoimmassa talossa. Ja kattohuoneistossa tietty. Näköala oli aivan uskomaton. Ja sisustus myös. Tilaa oli parissa kerroksessa ehkä muutama sata neliötä, ja parvekekin varmaan helposti 50 neliötä lisää. Ei huonompi työsuhdeasunto. Valitettavasti kuvia on vähän huonosti koska venäläisvahvistuksena joukkueeseen kuuluva kameramiehemme ei ollut tilanteen tasalla vaan keskittyi nauttimaan tarjoiluista.

No, kemut loppui puol 10 aikaan ja jatkettiin siitä taas sitten klubeihin. Puvut päällä tietty. ;)


Kaiken kaikkiaan oikein hauskat kaksi päivää. Oli mielenkiintoista nähdä kalliit kemut, seuraava askel onkin varmaan luonnollisesti linnan juhlat. Ensi vuonna kuvat sieltä sitten...

Sukellusta...

Ei parhaita kuvia mutta omalla kameralla otettuja kumminki...



Melkein kuin lentäis...



Mörkö pimeässä yösukelluksella. (Nadine)


Alkaa tulla pimeä 18 metrissä...


Jotain seeproja



Bileet pohjalla


Nemo!


Leijonakala (en oo varma suomalaisesta nimestä mutta joku pirun myrkyllinen otus).


Hätänousuharjoitus ilman happea.


Reza, uus Lontoon tuttavuus sukelluskurssilta.


Viuhkakoralli tms...

Cabilao paratiisi

Mieletön reissu jatkuu...

Seuraava etappi Manilan jälkeen oli lento Bohol -saaren pääkaupunkiin josta ajettiin tunti taksilla saaren pohjoisreunalle, ja sieltä saatiin paikallinen vene viemään meidän määränpäähän Cabilao -saarelle.

Cabilao on niin lähellä paratiisia kun voi kuvitella. Heti ensimmäiset näkymät oli aivan mahtavia. Ja oleskelu oli mukavaa kun ei tarvinnu kelloa katsella. Elettiin aika pitkäli päivänvalon mukaan, sukellukset alko aina aamulla aikasin ja illalla mentiin nukkumaan yheksän aikoihin kun pimeä tuli kuudelta eikä enää voinu tehdä mitään koko saarella. Paitsi vikana iltana käytiin kokeilemassa yösukellusta. Aika mielenkiintosia eliöitä näky verrattuna päivään... Nähtiin jopa Ghost Pipefish joka on kuulemma tosi harvinainen. Yks saksalainen turisti, joka oli kokenut sukeltaja, oli kuulemma ettiny sitä kalaa kymmenen vuotta ennenkun se löyty. Se kaveri oli vähän hajalla kun me kerrottiin et nähtiin se heti ekalla kerralla. =)

Muuten, kuvia kaikista niistä ihmekaloista yms mitä näin siellä löytyy tuolta kuvagalleriasta...

Saari oli todella pieni, ehkä pari tuhatta asukasta ja vaan kolme sukellus-resorttia joissa yhteensä ehkä max 100 turistia, eikä siellä ollu paljon muuta tekemistä kun snorklata ja sukeltaa. Mutta tulipahan opittua kunnolla, enää ei oo ainakaan yhtään epämukava olo vedessä, toisin kun ekana päivänä kun mentiin snorklaamaan. Ekan kerran jälkeen olin niin väsynyt kun ei ollut mitään hajua oikeaoppisesta sukeltelusta. Viimesenä aamuna, sen jälkeen kun PADI Open Water -kurssi oli ohi ja sukelluslupa taskussa, kävin vielä kaikkien sukellusten jälkeen kerran snorklaamassa ja oli mukava huomata että siinä pysty täysin rentoutumaan vaikka olikin veden varassa. Olin huomaamatta jopa oppinu sukeltamaan pelkän snorkkelin kanssa helposti suunnilleen viiteen metriin kun siinä kurssin aikana tuli opittua monta keinoa korvien paineen tasaamiseks ja hapen säästämiseksi. Mukava kun pystyy pelkän snorkkelin kanssa olemaan jonku puol minuuttia viidessä metrissä kattelemassa koralleja ja kaloja eikä edes hengästytä kun tulee pinnalle. Suosittelen sitä kurssia kaikille kuka on yhtään koskaan viihtynyt vedessä..! Kallis, mutta helposti sen arvoinen, ja oltiin samaa mieltä siitä Nadinen kanssa. (Nadine on ranskalainen vaihtari joka innostui tulemaan mun kanssa kurssill, Ken perui viime hetkellä rahapulan takia.)

Ihme harrastus mutta pakko tota on jatkaa kyllä kun vaan yhtään saa tilaisuutta. Varmaan ainakin Thaimaassa tulee käytyä vielä tän vaihdon aikana... Ja ihmettelin sitäkin että se koko sukellustouhu oli ehkä helpompaa kun olin odottanu. Tosin kurssilla muilla oli kyl enemmän ongelmia oppia kun mulla ja se ohjaajakin sano että mä sain sen touhun hanskaan poikkeuksellisen nopeasti. Se sit lopulta anto mun touhuta aika vapaasti niillä sukelluksilla kunhan pysyin lähellä sillä aikaa kun se vahti että muut oppilaat oppi uimaan jonossa. Viimesenä päivänä se jopa vitsaili sen paikan omistajan kanssa että mun pitäs tulla takasin vaihdon jälkeen niin ne järjestää mulle sen kurssin mikä vaaditaan että voi opettaa muita sukeltamaan ja sen jälkeen ne palkkaa mut töihin koska ne tarttis toisen opettajan. Eli pitäisköhän tästä nyt sit alkaa myydä asunto Suomes ja muuttaa Filippiineille sukellusopettajaks..? Ehkei kuitenkaan ihan mun unelmaura, mutta mukava kuulla että olin nopea oppimaan. =)

Ja niin, siihen kurssiin tosiaan kuulu aika paljonki teoriaopiskelua. Just kun oltiin selvitty koulussa tenttiviikosta ja päästiin lomalle niin siellä saiki kirjan luettavaks ja loppuviikosta oli koe. Mut pisteet 96% varmaan oikeuttanee Divemaster -titteliin melkeinpä suoraan..? ;)

Yks erikoisuus matkalla sattui, nähtävästi saarella järjestetään kerran vuodessa disko kirkon pihalla, ja sattumalta se oli just sillä viikolla kun oltiin siellä. Oli aika makee nähdä kaikki parisataa nuorta kerääntyneenä sinne. Koko show'n eteen oli nähty paljon vaivaa, jostain oli saatu haalittua kasaan kunnon diskovalot, peilipalloja, enemmän kun riittävät musiikkivehkeet ja säädyllinen DJ. Siellä me sit juhlittiin muiden mukana, ja huomaa kyllä et juhlat on kerran vuodessa, ihmiset otti kaiken irti. Ainoo vaan että siitä jäi olo kuin ois ollu yläasteen limudiskossa koska saaren nuoret muuttaa pois 16-18 ikäisinä ettimään töitä jostain isommista kaupungeista joten paikallaolijat oli lähinnä 10-16 vuotiaita ja kourallinen parikymppisiä jotka oli töissä saaren hotelleissa. Meidänki tarjoilijat ja sukellusoppaat (kuvassa) oli mukana mikä oli mukavaa koska niihin tutustui ihan eri tavalla kun työaikana, vaikka hotellillakin niiden kanssa tuli juteltua paljon. Mut nimenomaan niiden ihmisten takia se paikka oli myöskin niin mahtava. Parasta palvelua ikinä mutta silti kaikista jäi semmonen olo että ne itsekin viihty siellä.

Aika paljon tekstiä taas, eihän tätä jaksa kukaan kerralla lukea... Laitan kuvat tonne kuvagalleriaan ja kirjottelen taas lisää vaikka kun saan ne vedenalaisen kameran kuvat kehitettyä.